02.01.2012

JOT Automation Oy:n ja Master Automation Group Oy:n fuusio päätökseen ja Mika Kettula toimitusjohtajaksi

Head Invest Oy:n omistamien JOT Automation Oy:n ja Master Automation Group Oy:n fuusio on saatettu päätökseen.

JOT Automationin koko osakekanta siirtyi Veikko Lesosen perheen omistaman Head Invest Oy:n haltuun toukokuussa 2011. Head Investin ennestään omistama Master Automation Groupin yhdistyminen JOT Automationiin vahvistaa ja monipuolistaa uuden syntyneen yhtiön osaamista tuotantoautomaation kokonaisratkaisujen ja tuottavuuden kehittäjänä.

Yhdistynyt yhtiö jatkaa JOT Automation nimisenä. Master Automation Group -nimeä tullaan käyttämään edelleen yhdistyneen yhtiön hionta- ja viimeistelyratkaisujen markkinoinnissa.

Uuden JOT Automation Oy:n toimitusjohtajaksi kasvustrategiaa toteuttamaan on kutsuttu 1.1.2012 alkaen Mika Kettula. Kettulan pitkä ja ansiokas ura alkoi JOT Automationissa vuonna 1991 vientipäällikkönä ja sen jälkeen Kettula on toiminut muun muassa JOT Automationin USA:n toimintojen vetäjänä sekä myös JOT Automation Oyj:n hallituksen puheenjohtajana. Vuodesta 2009 JOT Automationia johtanut sekä fuusiovaiheen toimitusjohtajana viimeiset 6 kuukautta toiminut Mikko Sipilä on jättänyt toimitusjohtajan tehtävät 1.1.2012 alkaen.


 
Head Invest Oy

Oulu
PL 557 (Rantakatu 4) 90100 Oulu,
Puh. 0201 432 300, Fax 0201 432 301

Helsinki
Pohjoisesplanadi 25 A 8, 00100 Helsinki,
Puh. 09 25115 20, Fax 09 25115 351

Head Invest -esite
Pdf versio